KKO:1984-II-42
- Asiasanat
- Konkurssi - Etuoikeus - Työsuhdesaatavan etuoikeus
- Tapausvuosi
- 1984
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S82/881
- Taltio
- 2614/83
- Esittelypäivä
Työntekijälle työsopimuksen laittoman irtisanomisen aiheuttamasta työansion menetyksestä tuomittu vahingonkorvaus on EOA 4 §:n 1 mom:ssa tarkoitettua työsuhteesta johtunutta saatavaa.
Työntekijän vahingonkorvausta ja TSL 22 §:n 5 mom:ssa tarkoitettua odotusajan palkkaa koskevat saatavat olivat syntyneet ja olleet määriteltävissä vasta työsuhteen 8.12.1978 tapahtuneen päättymisen jälkeen, mutta ennen vuotta 1980. Tuomioistuin oli velkojien hakemuksista helmikuussa 1981 tehnyt päätöksen työnantajan asettamisesta konkurssiin. Saatavat eivät olleet EOA 4 §:n 1 mom:n tarkoittamaa viimeiseltä tai kuluvalta vuodelta olevaa saatavaa.
I-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Rovaniemen HO oli 11.3.1981 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla velvoittanut C Oy:n työnantajana suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi työsopimuslain 37 §:n 2 momentin vastaisesta työsopimuksen irtisanomisesta 10.586 markkaa sekä, koska eräiden palkkasaatavien suoritus oli A:n työsuhteen päättyessä 8.12.1978 viivästynyt, sanotun lain 22 §:n 5 momentin mukaista odotusajan palkkaa 460 markkaa 32 penniä molemmat määrät 5 prosentin korkoineen 19.2.1980 lukien.
C Oy oli 5.2.1981 asetettu Kemin KO:ssa konkurssiin 12.11. ja 4.12.1980 tehdyistä velkojien hakemuksista. A oli konkurssissa valvonut vahingonkorvauksen ja odotusajan palkan korkoineen sekä pyytänyt saatavilleen etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua työsuhdesaatavien etuoikeutta. Toimitetussa esiinhuudossa B oli velkojana vastustanut mainituille saataville pyydettyä etuoikeutta. KO oli 2.7.1981 julistamassaan konkurssituomiossa, samalla kun A:n saatavat vahvistettiin maksettavaksi konkurssipesän varoista, todennut saatavien etuoikeuden riitaiseksi ja osoittanut A:n näyttämään sen toteen eri oikeudenkäynnissä.
A oli B:lle 14.9.1981 ja C:n konkurssipesälle 16.9.1981 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla Kemin KO:ssa B:tä ja konkurssipesää vastaan ajamassaan kanteessa vaatinut, että konkurssituomiossa hänelle tuomitut saatavat määrättäisiin maksettaviksi konkurssipesän varoista etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaisella etuoikeudella. Lisäksi A oli vaatinut, että B ja konkurssipesä velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulut.
B:n ja konkurssipesän kiistettyä kanteen KO p. 19.11.1981 oli päätöksessään lausunut, että A:n työsuhde oli päättynyt 8.12.1978 ja A:n puheena olevat, tuosta työsuhteesta johtuviksi katsotut saatavat olivat siten C Oy:n 11.12.1980 alkaneen konkurssin suhteen etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädettyä viimeistä ja kuluvaa vuotta aikaisemmalta ajalta. HO:n edellä selostetulla 11.3.1981 antamalla tuomiolla, jolla A:n saatavat oli vahvistettu, saataville ei ollut voitu antaa parempaa asemaa kuin niillä muutoin A:n työsuhteen perusteella olisi ollut. Sen vuoksi KO oli hylännyt kanteen.
Rovaniemen HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, t. 17.8.1982 oli lausunut, että A:n valvoma 10.586 markan vahingonkorvaus oli tuomittu A:n yhtiön kanssa tekemän työsopimuksen laittoman irtisanomisen johdosta A:lle työsuhteen päättymisen jälkeiseltä ajalta aiheutuneesta vahingosta. Tuo saatava ei siten osaksikaan ollut peräisin työsuhteen kestoajalta. Työsopimuksen irtisanominen ja työsuhteen päättyminen olivat lisäksi tapahtuneet jo marras-joulukuussa 1978, joten saatavan perustekin oli yhtiön konkurssin alkamispäivään 11.12.1980 nähden etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua viimeistä ja kuluvaa vuotta aikaisemmalta ajalta. Sen vuoksi HO oli katsonut, ettei vahingonkorvaus ollut sellainen työsuhteesta johtuva saatava, joka olisi maksettava konkurssipesän varoista mainitussa lainkohdassa säädetyllä etuoikeudella. Oikeus odotusajan palkkaan oli syntynyt jo joulukuussa 1978, kun A:n työsuhteesta johtuneiden palkkasaatavien suoritus oli työsuhteen päättyessä viivästynyt. Tämän vuoksi odotusajan palkallakaan ei ollut sille vaadittua etuoikeutta. Sen vuoksi HO oli mainituilla perusteilla jättänyt jutun lopputuloksen KO:n päätöksen varaan.
KORKEIN OIKEUS
Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n tuomioon toistaen KO:ssa esittämänsä vaatimukset. Lupa myönnettiin. B ja konkurssipesä antoivat hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.
KKO t. tutki jutun ja lausui perusteluinaan:
Kanteessa tarkoitetulla vahingonkorvauksella on A:lle korvattu yhtiön työsopimuslain määräysten vastaisen irtisanomisen aiheuttama työansion menetystä. Mainittu vahingonkorvaussaatava ja kysymyksessä oleva odotusajan palkka johtuvat, vaikka eivät olekaan peräisin työsuhteen kestoajalta, etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin A:n työsuhteesta yhtiöön. A:n vahingonkorvausta ja odotusajan palkkaa koskevat saatavat ovat syntyneet ja olleet määriteltävissä työsuhteen päättymisen jälkeen, mutta esitetyn selvityksen mukaan ennen vuotta 1980. Näin ollen ja kun tuomioistuin on velkojien hakemuksesta 5.2.1981 tehnyt päätöksen yhtiön omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin, A:n vahingonkorvaus- ja odotusajan palkkasaatavat eivät ole mainitun etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin säännöksen tarkoittamaa viimeiseltä eli vuodelta 1980 tai kuluvalta eli vuodelta 1981 olevaa saatavaa eikä niillä sen vuoksi ole vaadittua etuoikeutta yhtiön konkurssissa.
Mainituilla perusteilla KKO jätti HO:n tuomion lopputuloksen pysyväksi ja velvoitti A:n suorittamaan B:lle ja konkurssipesälle yhteisesti korvaukseksi vastauksen antamisesta KKO:ssa olleista kuluista 800 markkaa.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Hiltunen ja Aro sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Paasikoski ja Hagman